Ohjelmassa seuraaminen, idari, luoksetulo ja ruutu, Reetu aloitti jälleen. Seuraamisessa keskityttiin taas täys- ja tavan käännökseen vasemmalle. Intoa oli kuin pienessä kylässä, joten välillä etenkin täyskäännöksessä oli edistämisongelmia. Idarin Reetu teki upeasti, seisominenkin oli yllättäen suorassa. Viilattiin myös neliön kulmien menemistä. Luoksetulossa seisominen ja maahan, josta vapautus palkalle: ollaan otettu paljon suoraa luoksetuloa, joten seisahdus venyi aavistuksen verran, maahan meno todella hyvä ottaen huomioon hurjan vauhdin. Ruudun tullessa vuoroon oli kierrokset jo niin ylhäällä (käyneet töiden jälkeen vain 10min pissalenkin...) että ekalla merkille lähetyksellä haukahti. Otettiin uudestaan ja nyt "vain" vingahti. En puuttunut kuitenkaan siihen koska tiesin että sillä vireellä ei Reetua mykäksi saada, joten lähetin ruutuun läpijuoksuna ja se sujui oikein hyvin.

Aaken seuraamisessa keskityttiin käännös+seis, sekä käännös+liikkeelle juttuihin. Ne sujuivat ok, vaikkakin kierroksia oli tälläkin herralla ihan riittämiin. Idarissa vanha tuttu ongelma joka tulee esiin kun ei olla tehty liikettä aikoihin: tänään tarjosi seisomiseen istumista, muutoin meni hyvin. Luoksetulossa ennakointia, oli taas kova hinku ruutuun ja palkalle joten parilla haukahduksella yritti komentaakin... Kolmannella kerralla piti vauhdin eikä ennakoinut, joten siitä seisautus ja vapautus palkalle. Ruudun merkki hieno, samoin ruutuun meno läpijuoksuna.