Pääsiäinen eli perjantaista maanantaihin maalla ja siellä riitti "yllättäen" puuhaa niin ihmisille kuin koirillekin metsätöistä alkaen, joten treenaaminen jäi vähän vähemmälle. Sen verran kuitenkin pidin tokon mielessä kaiken muun tekemisen lomassa, että treenasin Aaken kanssa edelleen kaukojen uutta tekniikkaa. Pääasiassa lähietäisyydeltä, mutta kokeilin myös ottaa hieman etäisyyttä ja - jee! - edistystä on tapahtunut. Aake siis piti uuden tekniikan ja pysyi vielä paikallaankin vaikka palkka oli minulla.