Vaikken kisoihin jaksanutkaan lähteä, niin aina sen verran henki pihisee että pienen treenin pystyy tekemään. Siispä matkalla maalle poikkesimme Aaken kanssa Peppursuolle. Harjoiteltiin seuraamista, idaria, luoksetuloa ja ruutua.
Tänään jatkui paljon kehua -linja eli paljon sanallista kannustamista seuraamisessa. Sivuttaisaskelissa ja paikalla kääntymisissä Aake on ruvennut pitämään vähän turhan isoa välimatkaa, mutta tämä on puhtaasti oma vikani sillä olen talven aikana liian monesti joko tallannut sen varpaille tai potkaissut sitä ranteeseen mukavan "pehmeillä" vaelluskengilläni... Huomaan näin jälkeenpäin että samaa olen tehnyt Reetullekin kai kaikki nämä vuodet, mutta se ei välitä siitä. Aake siis puolestaan alkaa pitämään turvaväliä.
Idarissa otin seisomisen ja istumisen, joista palkkasin oikeasta asennosta - ne otettiinkin tänään hienosti. Samoin palkkasin paljon kehuilla seuraamisesta ja pari kertaa namillakin. Meni siis oikein hienosti tänään.
Luoksetulossa pysäytykset sekä sivulle tulo. Vauhtia oli todella paljon, joten molemmat pysäytykset venyivät hieman, muutoin hienosti. Ruutu läpijuoksuna, sekä merkki että ruutuun meno oikein hyvät.
Ruudun kanssa on havaittavissa sitä aakemaista ongelmaa että kun kerran ottaa liikkeen kuten kokeessa, siis ilman palkkaa, niin sen jälkeen Aakeen iskee epävarmuus ja seuraavassa treenissä ruutuun meno on epävarma ja se menee ruutumerkeille vaikka läpijuoksuna otettaisiinkin. Luoksetulossahan on tämä sama trendi ollut jo avoimesta asti.