Tänään on ollut vähän joka suhteessa harmituksen päivä. Huomenna piti lähteä Aaken kanssa Tampereelle kokeeseen, mutta vaikka miten yritin tsempata niin oma kunto ei anna periksi. Tämä kirottu tauti ei ota parantuakseen, mutta ei myöskään pahene niin että olisin kunnolla kipeä ja vuoteen oma *grrrr*. Jos kokeemme olisi alkanut myöhemmin kuin yhdeksältä (mikä tarkoittaa lähtemistä kuudelta ja heräämistä viideltä) tai jos se olisi ollut lähempänä, vaikka Turussa, niin olisin uhmannut tautia ja lähtenyt liikenteeseen. Mutta asioiden ollessa näin tein päätöksen jäädä kotiin - vaikka mieli olisi tehnyt niin kovin lähteä. Sapettaa, tänä vuonna on kokeet olleet todella täysiä, joten kun näitä väliin jättämisiä tulee niin eipä tiedä minne mahtaa seuraavaksi päästä ja mahtua.

Aamulla Reetu ja Skuti lähtivät maalle kun silloin olin vielä kovasti lähdössä kisoihin - jäimme siis Aaken kanssa kahdestaan kaupunkiin. Päivälenkillä otettiin seuraamista ja idaria parin kuusen ympäri ja asennot otti hyvin, mutta seuraamisessa pyrkii ennakoimaan pysähdystä siitäkin huolimatta etten ota sitä joka suoralla. Kaukoja tehtiin myös ja edelleen takkuaa se ensimmäinen maasta seisomaan nouseminen. Muutoinkaan ei mennyt erityisen hyvin, sillä Aake käytti vanhaa tekniikkaa. Asennot vaihtoi toki ripeästi.

Iltalenkillä pysähdyttiin vielä leikkimään seuraamista ja idaria merkkien kanssa, paljon palkkaa vähästä tekemisestä jotta Aake vapautuisi tässä liikkeessä. Se on tällä hetkellä aavistuksen lukossa tässä liikkeessä mönkään menneiden yritysten vuoksi.

Anu manaili "tokomasennustaan" ja jos satut lukemaan tätä niin älä huoli, samaa vaivaa podetaan täällä säännöllisesti Aaken suhteen. Minusta tuntuu etten vielä näiden vuosien jälkeenkään ymmärrä täysin Aaken logiikkaa, sillä vaihtelee superhyvä motivaatio autismin kaltaisen tilan kanssa minun mielestäni ilman mitään järkevää syytä. Kun sille sattuu hyvä päivä, ajattelen että vau, tämä jannu on melkein parempi kuin Reetu (ja se on paljon sanottu kun se kuuluu minun suustani ;)) ja kun sattuu huono päivä, manaan: prrkl, jos tästä vielä valion teen niin otan seuraavaksi projektikseni sahapukin kouluttamisen... Tasaisin väliajoin epätoivo valtaa minut ja sanon että nyt riittää pään seinään hakkaaminen Aaken kanssa ja päätän lyödä hanskat tiskiin, mutta jostain syystä en vain saa sitä aikaiseksi vaan huomaan olevani projektin nimeltä Aake kimpussa. Kai minussa on masokistin vikaa, ei tätä voi muuten selittää...