Ellun ja Maijun kanssa jälleen vanhalla koululla, tällä kertaa nurmikon puolella. Aloitettiin paikalla istumisella 4 min ja tällä kertaa Reetu jätti liikkeen väliin ihan vain sen takia että Aake sai istua ilman isukkia. Aake istuikin varmasti, tosin katseli aika paljon ympärilleen eli pää pyöri.
Aake jatkoi heti perään yksilöliikkeillä. Kun pitkästä aikaa treenattiin avustajien kanssa, niin otettiin lo:aa tarvittavat liikkeet eli ohjattu oikealle, luoksetulo molemmilla pysäytyksillä sekä ruutu.
Ohjattu tehtiin kahdesti ja tänään Aake näytti parasta osaamistaan :). Luoksetulo oli edelleen vauhdikas, seisominen loistava, maahan meno venyi. Mutta ei valittamista tässäkään liikkeessä, kuten ei ruudussakaan, joka otettiin pelkällä alustalla. Eka merkki + ruutu loistavat, samoin olisi ollut toinenkin mutta juuri Aaken ylittäessä etureunaa, huusi Maiju Mirolle pk-eteenmenossa "maahan" josta Aake hieman hämääntyi. Ei kuitenkaan totellut Maijua vaan pienen hidastuksen jälkeen jatkoi matkaa ruudun taakse. Hienoa Aake!

Reetu teki samat kuviot. Ohjattu upea ja luoksetulossa pelkkä seisominen mikä hienosti. Eka ruutu oli hyvä, toisella kertaa merkille lähetyksessä haahuili jotain omiaan. Uusi yritys ja nyt merkki ja ruutu sujuivat hyvin.
Lopuksi leikin lomassa kaukojen asentoja läheltä ja kylläpä Reetu osaakin peruuttaa hienosti ;).

Aake tuli ottamaan vielä uuden, 2 min, paikalla istumisen Millin kanssa. Maiju jäi koirien lähelle lo:ksi, mistä Aake häiriintyi ja heilutteli häntää Maijulle (ei ole istumisessa koskaan ennen tehnyt tätä, hännän heilutus kuuluu paikalla makaamisen häirintään...) ja oli vähän levoton. Yskäisin piilosta ja Aake rauhoittui istuen loppuajan rauhallisesti.
Loppuun kaukojen eka seisominen joka ekalla kertaa onnistui vasta toisella käskyllä. Palasin takaisin ja aloitin alusta ja tällä kertaa nousi ekalla -> vapautus palkalle. Kaukojen aloituksessa näyttäisi pieni ongelma nostavan taas päätään, en ymmärrä mistä johtuu. Mutta se ei ole uutta, on niin monta muutakin Aaken aivoitusta mitä en ymmärrä.