Eilen ajeltiin Huittisiin kokeilemaan onneamme Aaken kanssa tokokehässä. Reetu lähti mukaan "tunnelman nostajaksi", en oikein tiedä oliko siitä loppujen lopuksi mitään hyötyä. Mutta ei haittaakaan, ei sen puoleen.
Sää oli ukkosta enteilevä, painostavan kuuma ja välillä ripautti kevyesti vettäkin. Koe saatiin juuri ja juuri vedettyä läpi ennen kuin mustat pilvet tulivat päälle ja hanat avautuivat.

Aloitettiin paikalla istumisella. Nyt sitten tein alkurutiinimme varmaan kymmenen kertaa ennen valmis-vastausta ja tällä kertaa Aake istuikin vaaditun ajan kiltisti.
Yksilöliikkeissä me olimme vuorossa ensimmäisenä. Liikejärjestys oli sekoitettu, sama kuin toukokuussa Turussa. Aloitettiin eka osa siis ruudulla vasemmalle. Luoksetulon merkit olivat aika lähellä oikealla puolella ja merkillä Aake vähän katselikin niitä. Lähti kuitenkin ruutuun todella hyvällä vauhdilla ja suoraviivaisesti, mutta ruudun luona tuli jälleen vanha tuttu kuvio eli kiersi ulkokautta ruudun taakse. Yhdellä lisäkäskyllä sain sen kuitenkin hienosti keskelle. Loppu liikkeestä meni nappiin.
Ohjatulla jatkettiin ja arpa antoi meille vasemman noudettavaksi. Aakea ei taaskaan kiinnostanut seurata kapuloiden vientiä, katseli jonnekin aivan muualle, joten ehdin jo pelätä pahinta. Merkki oli ihan jees, meni kaartaen. Merkiltä lähetys oli siis kohti luoksetulon merkkejä, mutta Aake ei onneksi antanut niiden hämätä vaan toi vasemman varmasti.
Tämän jälkeen tunnari, jossa Aake on siis oikeasti todella hyvä... Tällä kertaa se kuitenkin merkkasi ensin oman ja ryhtyi sen jälkeen haistelemaan maata yhdestä kohtaa. Palasi kuitenkin ilman lisäkäskyä ottamaan oman kapulan ja palautti sen hyvin.
Seuraaminen oli pitkä kuin nälkävuosi! Tämä alkukesä on näköjään harjoiteltu SM-kokeita varten - siis tuomarit - joten tämä taisi olla SM-kaavio ja Aake teki elämänsä seuraamisen! Ei tule ihan heti mieleen että milloin homma olisi sujunut näin täydellisesti edes treeneissä. Mutta mutta, sitten astui Mr Murphy kuvioihin. Liikkeenohjaajaa kiusannut mehiläinen tarttuikin Aaken matkaan ohittaessamme hänet ja Aake häiriintyi siitä pahoin. Ötökkä hyöri sen naamalla tovin ja Aake nappasi sitä ilmasta kerran ja alkoi sen jälkeen hieromaan kuonoaan tassullaan. Kutsuin Aakea ja se kipittikin vierelleni ja upea seuraaminen jatkui. Mutta pisteitähän tuohon välikohtaukseen meni :(. Aakesta ei löytynyt pistojälkeä, onneksi.

Toinen osa yksilöliikkeitä alkoi idarilla ja se sujui todella mallikkaasti. Ainoa pikku moka oli että Aake ennakoi maasta mukaan lähtöä aavistuksen. No, eipä olla tätä harjoiteltukaan käytännössä ollenkaan. Luoksetulo on hajoamassa käsiin, tätä liikettä täytyy nyt pysähtyä pohtimaan oikein kunnolla: miksi ennen niin paljon paremmin sujuneet pysäytykset ovat nyt todella heikoissa kantimissa? Maahan menon suhteen palaamme aivan varmasti takaisin entiseen systeemiin ja unohdamme tämän uuden. Eli Aaken vauhti oli todella kova, seisominen pitkäksi ja maahan menossa ekalla käskyllä vain puoleen väliin, vasta toisella kunnolla maahan asti.
Keskikokoinen metallikapula oli yllättäen todella kevyt. Tuulenpuuska vei sitä heitossa hieman sivuun ja kun se putosi alas laipalleen, niin siihen se jäi. Aakelle se ei kuitenkaan aiheuttanut ongelmia, tsekkasi ensin että pystyssä on ja sitten nappasi kapulan suuhunsa niiltä sijoilta. Palautus todella nopea.
Kaukot, kaukot. Nyt en voinut muuta kuin ihailla Aaken tekniikkaa, se vaihtoi asennot aivan hissinä liikkuen vain suoraan ylös tai suoraan alas. Pistemenetykset sen sijaan tulivat ohjaajan kämmeistä. Ensinnäkään jätössä en sanonut mitään ja kun piti ottaa ensimmäinen asento ja Aake katsoi juuri silloin taakseen, annoin käskyn silti. Ja toisen heti perään. Se asento jäi sitten suorittamatta... Tämän jälkeen onneksi homma sujui kuin tanssi, emmekä sentään nollaa ottaneet.
Ihan vimppana paikalla makuu ja nyt lo kämmäsi. Ei käskyttänytkään koiria alas vuorotellen vaan hihkaisi vain yhtäkkiä "käsky" ja meitä oli rivi hämääntyneitä naisia suut auki. No niillä eväillä mentiin, mutta piste menetettiin hämmennyksen vuoksi.

Aake oli tänään hyvä (no ehkä tunnaria lukuunottamatta) ja 263 pisteen ja ykköstuloksen kanssa lähdettiin kotimatkalle kaikesta huolimatta.
Se oli sitten toinen kiinnitys tva -arvoon, nythän tässä alkaa jo melkein jännittämään ;).