Seuraamisvoittoinen treeni eli tavan seuraamista ja idaria, sekä lopuksi tunnari ja kaukot.
Reetulla oli hyvä päivä, tosin siitä johtuen seuraaminen taas hypähtelevää, mutta en antanut sen häiritä. Muutoin se siis tosi nättiä, myös idarissa. Idarissa hiottiin kulmien menemistä ja koska Reetu mielellään viskelee peffaansa, täytyisi minun muistaa kävellä kulmat hieman "loivemmin". En tarkoita että tekisin sen loivana käännöksenä, vaan että omat liikkeeni olisivat "loivemmat", tällöin Reetu ei yliammu käännöstä. Otettiin myös stopit ja ne tehtiin hienosti huolimatta siitä että palkkasin lelulla.
Tunnari hyvä, vauhdikas mutta sopivan keskittynyt. Kaukot myös ok.

Aaken seuraaminen muutoin hyvää paitsi että edisti välillä reilusti. Johtui liiasta innosta. Idarissa seisominen ja maahan hyvät, istumista ei taaskaan osattu. Palkkasin lelulla ja kun vaihdoin palkaksi namin niin istuminenkin onnistui. Myös Aaken kanssa harjoiteltiin kulmien menemistä, vaikkei Aakella ole ainakaan vielä ollut ongelmia niissä. Tunnari meni aivan p**seelleen liian korkeasta vireestä johtuen. Ei rauhoittunut haistelemaan kunnolla vaan hosui riviä edes takaisin ja sotki kapuloita käpälillään. Nosti kuitenkin oman vaikka se oli siirtynyt aivan kiinni toiseen kapulaan. Tehtiin uudelleen ja älytön hosuminen jatkui. Vein Aaken takaisin lähtöpaikalle ja menin itse kapuloiden viereen - Jonten ohjeiden mukaisesti. Aake hieman paineistui (jäikö se akka vahtimaan niitä kapuloitaan...?), mutta nosti oman ja juoksimme lähtöpaikalle. Tässä Aake pudotti kapulan suustaan eikä meinannut nostaa sitä. Tehtiin vielä pari kertaa niin että olin kapuloilla, vaikkakin hieman kauempana kuin alkuun ja annoin näin Aakelle työrauhan, ja nyt Aake rauhoittui paremmin kapuloille tultaessa. Tähän liikkeeseen täytyisi paneutua oikein ajatuksella.
Kaukot ihan jees, ei ollut tarkoituskaan hioa sitä tällä kertaa millään lailla, kunhan vain tehtiin ennen ruualle vapautusta.