Kovin on luvattu kuumaa säätä tälle päivälle, joten jotta eilisen mönkään menneen treenin "masennus" ;) saataisiin pois ja jotta sää olisi suht siedettävä, mentiin poikien kanssa aamulenkin yhteydessä ottamaan pieni ruutu-ohjattu-luoksetulo -treeni Moision kentälle. Tänään leikittiin paljon ja Reetu teki pelkällä lelupalkalla.

Reetu aloitti ruudulla vasemmalle. Pari kertaa tehtiin ja sekä merkit että ruutuun meno hyvät. Luoksetulo oli sijoitettu vanhanaikaisesti (tämä on yllättävän vaikea), mutta se ei hämännyt konkaria. Sitten ohjattu vasemmalle satakuntalaisittain. Merkki hyvä, mutta koska olin vienyt kapulat valmiiksi,  ei ensin hahmottanut liikettä vaan pyörähti merkin ympäri lähetyksessä. Uudella ohjauksella nouto ok.
Luoksetulossa otettiin vain seisominen, vauhti ei kauhean kova, stoppi hieno, palkka viiveellä seisomisesta.
Vielä loppuun ruutu ja ohjattu ja nyt todella varmasti.

Aakekin aloitti kahdella ruudulla, ne menivät hyvin, vaikka kaarsikin ja pälyili luoksetulon merkkejä. Ohjattu ok, vaikka merkiltä lähtiessä hakikin katseella että mitä pitäisi tehdä -> näki kapulan ja nouto hyvä. Luoksetulossa tosi vahvaa ennakointia, kaksi kertaa meni niin etten antanutkaan pysäytyskäskyä juuri ennakoinnin vuoksi, kolmannella kerralla vauhti oli hidas mutta tasaisesti sellainen joten tehtiin stopit.
Lopuksi vielä yksi ruutuun lähetys ja se ok.

Tässä täytyy kyllä vakavasti harkita että ottaako riskin kokeita ajatellen ja pitää treenitaukoa "oikeista" treeneistä ja tekee vain pihapläntillä minkä pystyy, käy sitten kokeessa kokeilemassa onneaan. Aakelle tauko olisi varmaan paikallaan. Tietysti syy voi olla ihan treenaamisessakin, olen käyttänyt viime aikoina aika paljon namipalkkaa lelun sijaan, mutta tämä(kin) on vähän vaikea juttu Aaken kohdalla kun ei siitä koskaan voi tietää mikä palkka on kulloinkin pop.