Pitkästä aikaa treenaamassa Puotilan maneesissa. Koska hyppyeste oli otettu valmiiksi esiin, aloitettiin Reetun kanssa parilla puukapulan hyppynoudolla. No näissä ei luonnollisesti ollut ongelmia, todella vauhdikkaat noudot.
Jatkettiin ohjatulla. Kapulat olivat hankalissa kohdissa, oikea agipuomin päädyn lähellä ja vasen hyppyesteen ja agin a-esteen päädyn välissä, rysä oli siis viritetty. Merkkinä käytin matalaa "kartiota". Matalasta merkistä huolimatta ei Reetulla ollut vaikeuksia hahmottaa merkkiä. Haukahteli ensimmäisellä lähetyksellä joten otin takaisin ja otettiin uudelleen ilman ääniefektiä. Noudettiin vasen ja ensimmäisellä lähetyksellä Reetu hyppäsi ensin esteen ja sitten otti kapulan. Vauhtia riitti ja suoritus oli muutenkin hieno - ellei lasketa sitä hyppyä. Toisella kertaa hidasti useita askeleita ennen merkkiä joten otettiin taas uudestaan. Toisella yrityksellä vauhti oli ok, joten liike jatkui noutoon. Tällä kertaa ei este hämännyt vaan meni suoraan kapulalle.
Seuraavaksi hieman idaria (ei ollut merkkejä), epämääräinen määrä vasempaan kääntymisiä ja sinne väliin istu-seiso-maahan. Seisomisessa Reetu kääntyi vastaan, mitä se ei ole ihan vähään aikaan tehnyt. Otettiin uudelleen ja nyt ok, kuten myös istuminen ja maahan meno.
Lopetettiin kaukoihin täydeltä matkalta ja noin 3 sek. viiveellä. Reetu teki asennonvaihdot aivan loistavalla tekniikalla eikä tänään edes yrittänyt ennakoida vaihtoja.

Aaken hyppynoudot olivat tänään todella vauhdikkaat, tosin ensimmäisellä kerralla kiersi esteen palatessa. Vein takaisin esteen taakse ja kutsuin luo -> hyppy ok. Tämän jälkeen toistettiin vielä pari kertaa nyt liike tehtiin nopeasti ja moitteettomasti. Kapulana oli pieni pk-kapula, mutta se ei haitannut Aakea vaan se oli Ellun sanoja lainatakseni "täynnä henkeä kuin vissypullo".
Myös Aake teki ohjatun vasemmalle, koska este oli edelleen siinä tyrkyllä. Ekalla merkille lähetyksellä meni merkin vierestä, mutta jatkoi matkaa ohi - oli siis se matala merkki. Stoppasin (pari metriä merkin takana) ja kutsuin takaisin + stoppasin merkille. Nyt Aake hoksasi "ai, tämä merkki" ja kävin palkkaamassa siitä. Uusi lähetys ja nyt ok. Noudossa ei ollut ongelmia, este ei hämännyt vaan kapula haettiin ja palautettiin vauhdikkaasti. Ellun viedessä kapuloita uudestaan rupateltiin jotain ja Aake jäi hetkeksi ilman valvontaa, joten kun vilkaisin sivulleni huomasin että koiruus on kadonnut. No, ei ollut onneksi kaukana, sillä oli päättänyt palkata itse itseään ja oli syömässä loppupalkkana odottavaa ruokaansa... Olin kuitenkin niin ikävä ihminen että käskin Aaken takaisin sorvin ääreen. Seuraava ohjattu olikin sitten Åken Spesiaali: Vauhdikas merkille meno, jäi tosin 1-2 metriä merkin eteen. Lähetin siitä huolimatta noutoon - tai niin luulin, sillä Aake sinkosi kohti ruokakippoaan, mikä oli siis takaviistossani vasemmalla. Stoppasin jolloin Aake meni maahan. Olin taas ikävä ja keskeytin Aaken hienon lähetys ruokakupille -liikkeen. Otettiin merkki uudestaan -> ok ja siitä lähetys noutoon mikä onnistuikin nyt, tosin haukahduksen saattelemana. Prkl, tuumasi Åke...
Tehtiin idaria kuten Reetunkin kanssa, epämääräistä neliötä johon ymppäsin väliin asennot. Mielenkiinnolla odotin josko Aake osaisi tällä kertaa istua ja osasihan se. Kaikki asennot otettiin ok, eikä ennakoinut mukaan lähtöjä. Tosin hidastelin vähän ennen sivulle tulemista kaiken varalta. Tämä näyttää siis tepsineen pahimpaan ennakointiin.
Lopetettiin kaukoihin sarjalla seiso-maahan-istu-maahan-seiso-istu-seiso ja tänään Aaken tekniikka oli hienoa. Ei niin upeaa kuin Reetulla, mutta parasta Aakea mitä siltä voi odottaa.