Tällä kertaa tallattiin ihan oikean kokoinen alue. Maasto oli alamäkeen viettävä ja myötätuuli oli ajoittain navakkaakin, ei siis mikään kaikista helpoin homma. Lisäksi alueella liikkuu ulkoilijoita jonkin verran ja varsinkin Reetun työskentelystä sen huomaa helposti. Mikäli alue tallataan "puhtaaseen" maastoon, se pysyy rajojen sisäpuolella metrien tarkkuudella mutta luonnollisesti paljon kävellyssä maastossa rajojen ylittämistä tapahtuu paljon leväperäisemmin. Tänäänkin se kävi heittämässä pienen lenkin oikeasta sivusta yli.
Pari ensimmäistä esinettä löytyi helposti, kolmannen eteen joutui tekemään töitä vähän enemmän mutta hyvällä työskentelyllä sekin löytyi ongelmitta.
Aake joutui tekemään töitä ihan tosissaan, sillä kun ei ole vielä kovin paljoa kokemusta esine-etsinnästä. Lisäksi yksi esine oli sille vaikea, kuminen vinkulelu (ei tosin vinkunut) ja jouduinkin auttamaan sitä kehumalla kun näin että se seisoi metsässä h-moilasena se suussaan ja mietti että oliko se tämä vai ei. Alueella sattui muuten olemaan muovipussin raatokin mutta siihen Aake ei reagoinut, tsekkasi vain. Pari muuta esinettä nousi ihan mukavasti olosuhteisiin nähden, mitkä olivat siis Aakelle aika vaativat. Kaikesta huolimatta erittäin onnistunut treeni myös sen osalta, olen todella onnellinen sen esittämästä sitkeästä ja periksiantamattomasta työskentelystä, sekään kun ei Aaken kohdalla ole langennut kuin manulle illallinen vaan sen eteen on ihan oikeasti tehty töitä!