Edelleenkään ei voida puhua meidän kohdalla varsinaisesta treenaamisesta, enemmäkin tehdään mielen virkistykseksi ja katsastetaan mitä kaikkea ollaan unohdettu talven aikana...
Tänään ajatuksena oli ottaa vain ohjattu oikealle ja tunnari, mutta autossa vallinneen kiihkeähkön tunnelman vuoksi aloitettiin kuitenkin lyhyellä seuraamisella.
Reetun ääntely on taas sitä luokkaa ettei tällä menolla ole paljoa kisoihin enää asiaa. Ei hauku mutta päästelee turhan taajaan 'yyh' ääniään. Seuraaminen oli ajoittain hyvää mutta ajoittain taas tsekkaili niin innoissaan mahdollisia merkkejä että paketti hajosi. Ei siis mitään uutta.
Ohjatussa eka merkki hitaanlainen, palkkasin ja otettiin uudestaan. Nyt meni vauhdikkaammin ja siitä noutoon joka sujui hienosti ja nopeasti. Tunnari tehtiin kahdesti, kapulat rivissä hyvin lähekkäin. Vaikkei tätä liikettä ole tehty kuukausiin, suoriutui Reetu siitä loistavasti. Todella tarkkaa työskentelyä kapuloilla ja vaikka ne siis olivat hyvin lähellä toisiaan, malttoi Reetu tarkastaa kunnolla ja tuoda omat.
Lopuksi pari kertaa merkki + palkka.

Aaken seuraaminen oli hyvää, hieman oli edessä mutta ei haitannut käännöksiä vasempaan, ei edes juoksussa. Tosin tässä on hiomista kevään ja kesän aikana.
Ohjatun ekalle merkille mentiin lähes kävelyvauhtia -> palkka +uudestaan. Nyt vauhti ripeä ja siitä noutoon vauhdikkaasti ja varmasti. Tunnarissa Aaken työskentely muuten hyvää ja varmaa, mutta sen verran piti kiirettä ettei haistellut kapula kapulalta vaan hyppäsi aina jonkun yli. Omat nousivat kuitenkin hyvin. Ekaa palauttaessaan leikitteli kapulalla sen verran että pudotti sen, korjasi kuitenkin itse mokansa ja jatkossa käsitteli sitä hillitymmin. Hmph, oliko ne muutamat vauhtitreenit silloin viime vuonna sittenkään hyvä juttu... :)
Myös Aaken kanssa otettiin lopuksi muutama merkki lelupalkalla.