Sen verran oli päivän aikana satanut märkää lunta että kenttä oli hyvässä kunnossa, ei lilluvia vesilätäköitä.
Tein ruudun vasemmalle, merkkiä hyväksi käyttäen idari siitä oikealle. Tein siis helpon ansan pojille, mutta en onnistunut saamaan niitä sekaisin.

Idarissa mentiin ensin pari kierrosta ilman asentoja, joka kulmassa hiottiin käännöstä. Reetulle tämä ei ollut ongelma, kuten ei yleensäkään. Sitten aloin ottamaan myös asennot, en tosin joka sivulla. Reetun eka seisominen ok, istumisen kohdalla tarjosi ensin edelleen seisomista -> toisella kertaa ok, maahan meno oli hieno. Samalla hiottiin edelleen kulmien menemistä. Lopetettiin vielä kierrokseen ilman asentoja.
Ruudun eka merkki loistava, nyt Reetu piti hyvän vauhdin loppuun asti ja palkkasin tästä ja otettiin uudelleen. Merkki edelleen hyvä, ruutuun meno vauhdikas ja maahankin se meni nopsaan kun muistin käskyttää tarpeeksi napakasti. Reunanauhana oli se leveä punainen, eikä se riittänyt kunnolla kahdelle sivulle, sen verran ison ruudun olin tehnyt. Olin laittanut lunta nauhan painoksi ja vajaaksi jääneelle sivulle jäi nauhan pää näkyviin. Reetu oli jo sen verran kierroksilla että ruudusta kutsuessani se ajatteli että nyt kuuluu saada lelupalkka ja se nappasi nauhan päästä kiinni ja lähti raahaamaan nauhaa mukanaan. Se oli jo ruudussa maatessaan katsonut sitä sillä silmällä... Käskystä tiputti sen ja tuli luo vauhdilla, kuinkas muuten. Uudelleen pelkkä merkki, jossa edelleen vauhti säilyi ja palkkauksen jälkeen uusi merkki + ruutu. Taas yritti ruudussa ottaa nauhan ja kun käskytin uudelleen "ruutu", alkoi hääräämään päämäärättömästi. Kutsuin sen pois ja vein merkille ja tein uuden lähetyksen. Nyt meni sujuvasti ruudun takaosaan. Hienoa. Kävelin kuviota ruudun kautta ja hyvin pysyi.
Lopetettiin kaukoihin 15+m matkalla. Pidin pitkät viiveet mutta Reetu ei ennakoinut vaan malttoi hyvin. Tästä vapautus palkalle.
Reetu oli yllättävän hiljaa, tosin ennen kaukoja alkoi ääntelemään turhautuneena kun ei lelua kuulunutkaan. Sain kieltää muutaman kerran ennen kuin lopetti ja päästiin tekemään kaket. Hiljaisuuteen vaikutti varmasti autossa tyrkyllä odottanut sitruunapanta sekä se että treenasin Reetun kanssa ennen ryhmäläisiä eli se ei joutunut odottamaan vuoroaan.

Aakessa oli virtaa kuin pienessä kylässä, huoh. Se luonnollisesti hoksasi odottamaan jätetyn palkan ja siitä hyvästä se yritti vähän joka välissä idaria lähteä palkkaamaan itseään - 'johan sitä tässä olikin tarpeeksi'...
Idarissa oli Aaken kanssa samat kuviot kuin Reetullakin eli hiottiin kulmia ja kierrettiin ensin ilman stoppeja. Aika nopeasti Aake terävöittikin käännökset, mutta tätä täytyy tehdä paljon lisää. Seisominen ok, kiertäessäni se kääntyi vastaan (palkka jäi sen selän taakse...), toisella kierroksella pysyi ok. Istumisessa tarjosi ensin seisomista, sitten pari kertaa maahan menoa ennen kuin onnistui. Minäkin voisin tehdä niin kuin opetan eli koska ongelma on tiedossa niin voisin auttaa ja varmistaa oikean asennon heti ensimmäisellä kerralla. Ääliö. Maahan meno oli aivan salama eli loistava.
Merkit Aake teki upeasti, vauhtia riitti. Samoin ruutuun menot olivat varmaa kauraa, mutta ruudussa pysyminen minun kiertäessä tuotti vaikeuksia, se odottava palkka. Ei ennakoinut kutsua/vapautusta ennen kuin olin seisomassa lähtöpaikalla, joten ei siinä mielessä hätää, mutta ennakoi kuitenkin. Otettiin kiertäminen uudelleen ja johan alkoi malttia riittämään. Kiersin ruudun läpi, mutta se ei häirinnyt Aakea.
Kaukoissa sitten ei enää kärsivällisyys riittänyt, Aakella siis. Otin asentoja viiveellä ja ennakoi niitä ja lopulta haukahtikin turhautuneena, mutta kun riittävän monta asentoa vaihdettiin niin malttoi jo kuunnellakin ja tästä vapautus palkalle.