Koko aamun satoi vettä mutta päätin heittää mukavuudenhaluni nurkkaan ja lähdin kohti kenttää. Ja meidät palkittiin siitä, sillä sade lakkasi kun saavuimme kentän laidalle.

Aloitettiin parilla metallin tasamaanoudolla ja niistä suora vapautus palkalle. Eka oli vähän virkamiesmäinen, mutta toisella kertaa oli jo tarpeeksi ripeyttä mukana.

Muutama luoksetulo läpijuoksuna koska palkka oli taas liian houkutteleva. Kun vauhti saatiin kohdalleen niin sitten seisautus. Paluusta myös maahanmeno.

Ruutua vasemmalle: ekalla suorapalkka ja Aake seisomaan, tokalla tyhjään ruutuun ja Aake maahan ja vielä pari suorapalkalla. Jee, mä alan oppia! Merkille meno vähän tökki eli Aake mennyt ihan merkin viereen vaan jäi ennakoimaan ruutuun lähetystä vähän aikaisemmin. Olisi toki ollut kaaren sisäpuolella mutta en hyväksynyt merkkejä. Jätin palkan myös merkin taakse silloin kun ruudussakin oli palkka, tyhjään ruutuun mentäessä myös merkki oli "tyhjä". Vaarana tietysti oli että Aake menee ruudussakin merkille, mutta olipa hienoa ettei tällä kertaa niin käynyt! Hyvä Aake!

Lopuksi vielä yksi luoksetulo, vauhti oli hyvä vaikka repulle oli jätetty odottamaan isopalkka, joten tehtiin stoppi + vapautus.

Tämä viikko on ollut tällainen treenaamattomuus viikko, mutta eilen sentään pihatöiden lomassa otettiin idarin asentoja ilman itse idaria. Vahvistin nopeaa pysähdystä ja se toimikin seisomisessa ja istumisessa, mutta maahan meneminen hidastui kun palkka oli liian tyrkyllä. Sama juttuhan se on ruudussa. Nopeutta tähän harjoitellaan siis jatkossa hieman eri tavalla.