Aaken tiistaisen toimimattomuuden vuoksi piti käydä pikaisesti kokeilemassa että oliko se vain hetken notkahdus vai jotain totaalisempaa. Ensin otettiin tasamaanouto metallilla ja se meni loistavasti. Sama perään puulla ja ei suurempaa moitittavaa siinäkään. Sitten tunnaria. Eka nousi varmasti, kapula oli toinen vasemmalta. Sitten vein oman aivan oikeaan reunaan ja sitä Aake ei meinannut löytää - ei käynyt siellä asti haistelemassa. Pyöri ja pyöri kapuloilla mutta ei vaan jostain syystä mennyt reunimmaiselle asti. Kävin sitten vähän viittoilemassa oman suuntaan ja sitten se löytyi. Tehtiin vielä usea toisto ja oma löytyi hienosti. Kapuloilla työskentely on tosiaan ihan hakusessa, joskus tekee hyvää työtä ja joskus on pihalla kuin lumiukko. No, minkäs teet, harjoitusta harjoitusta.


Tehtiin myös lyhyt seuraaminen johon sekaan s-i-m, meni hienosti. Lopetus kaukojen seisomisaloitukseen ja se takkusi pahemman kerran. Näytti kyllä ihan siltä ettei Aakella ollut mitään käsitystä että mitä liikettä sen piti tehdä, makasi niin rennon oloisena. Muutaman yrityksen jälkeen saatiin seisominen onnistumaan ihan yhdellä käskylläkin.
Vaikka vähän kangerreltiinkin niin tärkeintä oli että Aake oli taas oma itsensä!