Tällä kertaa emme voineet harjoitella samassa paikassa kuin aiemmin juniorijalkapalloilijoiden vuoksi. Siispä treenipaikka oli siirretty tien toiselle puolelle ja meidän tuurilla se alue nurmikosta oli aivan koiran pissistä. Aake ei siis suostunut menemään maahan oikein millään. Jees, hyvä treenisessio tiedossa...

Ensi otettiin paikalla olot, istumisessa Aake meinasi vähän nuuskia maata joten kävin näkyvissä rykimässä ja istuikin sitten ok. Makuu meni hyvin.

Varsinaisena ohjelmana oli seiso-istu-maahan -teema. Aloitettiin parittain idarilla + kaukoilla, toinen teki kisamaisen idarin ja toinen harjoitteli kaukoja ihan vieressä (1,5-2m) seisomisen kohdalla. Kaukoilla häiriköinti sujui meiltä kehnosti, minähän kehun aika hillityllä äänellä. Meidän parimme sen sijaan hihkui ihan hulluna ;) ja Aaken pasmat meni ihan sekaisin kun olisi pitänyt seisoa paikallaan ja toiselle hihkuttiin viskeltiin nameja ihan vieressä. Istuminen ok, mutta maahan ei meinannut siis mennä. Tehtiin toinen kierros ja se oli vähän parempi. Vielä yksi seisominen ja nyt Aake pysyi paikallaan.

Seuraava harjoitus oli kaukot, minkä aikana pari teki luoksetuloa pysäytyksin + palkkauksin. Aake vaihtoi asennot siedettävästi, mutta parimme hihkuminen kyllä haittasi pahasti keskittymistä.

Sitten luoksetulo ja häiriönä koko muu ryhmä teki kaukoja. Aake ei tullut suoraviivaisesti kohti sillä olimme juuri pissakohdassa. Eikä se tehnyt kunnon stoppejakaan pissan vuoksi. Siis aivan taannoisen RKS:n kentällä tehdyn treenin pahaa toisintoa. Koska koko ryhmällä meni luoksetulon stopit enemmän tai vähemmän pieleen, harjoiteltiin koko poppoo pelkkiä luoksetulon maahan menoja. Pääsimme ei-pissaiselle paikalle ja nythän maahan meneminenkin alkoi Aakelta luonnistumaan.

Lopuksi otettiin suorat luoksetulot vinorivistä lähtien, Aake ensin ja muut vuorollaan aina pykälän taaempaa. Tässä häiriöksi tuli viereinen ohjaaja joka oli kutsumassa koiraansa puolivälissä meidän matkaa.

Opetus oli jälleen kerran ensiluokkaista, kiitos siitä, mutta me olimme todella huonoja. Aaken osalta aivan katastrofaalinen ilta. Pahoin pelkään että tein suuren virhearvioinnin ilmoittautuessani tälle kurssille, sillä nämä häiriötreenit näyttävät olevan tällä hetkellä aivan liikaa Aakelle ja harjoitukset turhan vaikeita. Aake on maalaispoika jonka kanssa harjoitellaan sunnuntaityyliin. Edellisen kurssin jälkeen ruudun suhteen tuli epävarmuus, eikä sitä pulmaa - pelkään pahoin - korjata ihan hetkessä. Mikähän liike tämän jälkeen prakaa? Olen tällä hetkellä aika kiukkuinen itselleni kun näin ehdoin tahdoin olen ryhtynyt sotkemaan valmista palettia ja sekoittamaan Aaken ajatuksia.