Tänään kokeilin häiriöllistä merkkitreeniä. Häiriöinä käytin noutokapuloita. Ensin tehtiin muutama pelkkä merkki, sitten aloin lisäilemään kapuloita merkin ympärille yksi kerrallaan ja lopulta matkan varrellekin. Aake ei liiemmin kapuloista häiriintynyt, pari kertaa se otti kapulan ja kysyvänä lähti tuomaan sitä minulle, mutta noin yleisesti merkit olivat varsin varmoja.

Aakella on ollut tapana jäädä merkin eteen, mutta jostain syystä nyt se kiersi merkin (ja kapuloiden) taakse. Asia ok, joskaan ei mitenkään välttämätön, vaikka muotia nykyään onkin.