Sunnuntaina ajeltiin Raumalle piiiiiiiitkästä aikaa katsomaan muistaako Aake enää mitään tokojuttuja. Intoa siinä tuntui ainakin olevan kuin pienessä kylässä ja se luonnollisesti sai aikaan sen että liikkeet eivät olleet erityisen puhtaasti suoritettuja ja hallittuja, mutta sehän ei tietenkään ollut tässä tilanteessa tarpeenkaan. Tehtiin pari ruutua, tunnari ja muutama luoksetulo ja hyvinhän Aakella näytti asiat edelleen olevan muistissa. Ruuduissa ei meinannut malttaa mennä merkille mutta aina toisella yrittämällä sekin onnistui. Luoksetuloissa palkka oli merkeillä ja tämäkin "uusi" tekniikka oli mielessä yllättävän hyvin. Sitähän ei kokeiltu kovinkaan montaa kertaa syksyllä ennen treenitaukoa. Tunnari tehtiin kohti ruutua ja se veti vähän puoleensa mutta ei aiheuttanut sen kummempia ongelmia. Eli voi olla hyvillä mielin, ainakaan ihan kaikki jutut eivät ole kadonneet Aaken päästä. Toivotaan vain ettei sää kovasti kylmenisi että voisi jatkaa treenejä näin sydäntalvellakin.