Kolme viikkoa sitten Aake aloitti tolkuttoman oksentamisen aivan yllättäen. Se kävi normaalisti aamulla ulkona ja söi aamuruuan, mutta puolisen tuntia sen jälkeen se alkoi voimaan pahoin ja oksu lensi kaaressa. Vesikään ei pysynyt sisällä ja koko koiravanhus oli pelkkää tärinää ja pahoinvointia. Aake ei halunnut tulla edes sisälle kun sillä oli niin huono olo, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin paketoida koira lämpimästi vihmovaan sateeseen ja soittaa eläinlääkärille. Aika saatiin muutaman tunnin päähän ja voin kertoa että olivatpa pitkät tunnit odottaa. Aakelta oli voimat jo niin loppu että se meinasi kaatua suorilta jaloilta. Vatsa oli niin kipeä että istuminen oli mahdotonta, eikä makaaminenkaan onnistunut kuin ajoittain ja hetken aikaa, joten sen oli vain pakko yrittää jaksaa seisoa.

Kun lopulta lääkäriaika oli käsillä, oli Aaken tärinä aivan tolkutonta. Verikokeen ja röntgenin jälkeen selvisi että sillä oli akuutti haimatulehdus ja uutena sivulöydöksenä virtsakiviäkin. Se oli niin kuivunut että sille annettiin kaksi pullollista nestettä nahan alle ja kun se sai vahvan kipulääke- ja pahoinvointilääkepistoksen, sen olo helpotti ja se alkoi nukkumaan uupumustaan vastaanottoaulassa. Kotiin päästiin lopulta lähtemään melkoisen lääkearsenaalin kanssa: pahoinvoinninestolääke, antibiootit, kipulääkkeet ja vatsansuojalääkkeet. Lisäksi vähärasvainen Gastro intestinal -ruoka. Seuraavana päivänä Aake jo söi normaalisti ja sen vointi ja voimat palautuivat muutamassa päivässä.

Toissapäivänä sitten käytiin kontrolliverikokeissa sekä vatsan ultrassa ja oli pienoinen yllätys että haiman pikatesti näytti edelleen positiivista eli tulehdus ei olisikaan parantunut. Ultrassa ei näkynyt mitään erityistä, tulehdusta kuten odottaa kuulemma saattoikin, mutta ei mitään kasvaimeen viittaavaa esim. maksassa (sen arvo edelleen koholla). Verikoe lähetettiin ulkopuoliseen labraan tarkemman arvon saamiseksi. Mutta uusi ab-kuuri ja ruokavalio jatkuu, sekä juuri markkinoille tullut lisäravinne virtsakivien liuottamiseksi. Olikin mukava yllätys kun ell:lle oli palautettu tätä nimenomaista ruokaa vajaa - siis avattu mutta lähes täysi - 12 kg:n säkki ja Aake sai sen ilmaiseksi mukaansa. Aaken oksentamisen aiheuttamasta kuivumisesta kertoo jotain se, että se painoi jälkimmäisellä käynnillä 900 grammaa enemmän kuin aiemmalla.

Nyt sitten odotellaan ell:n soittoa haima-arvosta ja kuukauden päästä uusi kontrolli ellei vointi huonone ennen sitä. Aake voi olosuhteisiin nähden hyvin, mutta olen miettinyt suuntaviivoja sen suhteen missä raja menee. Kauheita asioita miettiä, mutta pakko on. Nyt siis kaikki vaikuttaa hyvältä, mutta kun ikää on jo 14,5 vuotta niin realiteettejä ei voi kieltäytyä näkemästä. Mutta peukut pystyssä :)