Fi & Ee Mva, BALTV-98, PL&PZSG-98

Ullälvas Sorti ”Sälli”

DSCN2874_uusi-normal.jpgDSCN2877-normal.jpg

Sälli oli ensimmäinen islantilaiseni ja ostin sen Ruotsista Lumiluodon Riitan ystävällisellä avustuksella. Tuohon aikaan, alkuvuodesta 1996, kun otin rodun yhteyshenkilöön Riittaan yhteyttä ensimmäistä kertaa, ei Suomessa ollut tarjolla yhtään islantilaisen pentua. Tämä ei tullut minulle yllätyksenä rodun harvinaisuudesta johtuen (tuolloin Suomessa oli kolmisenkymmentä islantilaista), joten olin jo etukäteen valmistautunut siihen vaihtoehtoon että pentu pitäisi tuoda ulkomailta. Minulla oli ennestään suomenlapinkoira, mutta halusin hieman vilkkaamman ja touhukkaamman rodun harrastuksiini. Sain sitä mitä tilasin, Sälli oli erittäin vilkas ja touhukas, jopa islantilaisen mittakaavassa. Mietin pitkään islantilaisen ja lapinporokoiran välillä ja kiittäminen – tai kiroaminen – siitä että päädyin islantilaiseen johtui pitkälti Riitan tarmokkuudesta heti ensimmäisten puheluidemme jälkeen alkaa kysellä minulle pentua Ruotsista. Niin minulle olikin pian tulossa pentu Lillemor Kullmanin Ullälva -kennelistä. Islantilaisten pentuvälitys ainakin on toiminut alusta asti .

Yhteinen elämämme ei ehtinyt kestää kuin pari viikkoa, kun Sälliä kohtasi harmittomalta vaikuttanut onnettomuus – totuus olikin sitten aivan toinen. Pihalla ollessamme lapinkoirani töytäisi Sällin mukkelis makkelis ja siinä rytäkässä Sälliltä murtui tassusta varvas. Tämän piti olla vielä pikku juttu ja korjaantua näin pieneltä pennulta tuosta noin vain. Varvasmurtuma kyllä korjaantuikin hyvin, mutta emmepä osanneet aavistaa että töytäisy olikin aiheuttanut oikean jalan ranteen kasvulinjaan sellaisen täräyksen että kyynärluu lakkasikin kasvamasta. Siinäkin meillä oli erittäin huono onni matkassa, sillä kun kävimme varpaan kontrollikuvissa eläinlääkärissä, yhdellä kertaa ell ei kuvannut jalkaa reilusti ranteesta ylöspäin kuten yleensä, vaan rtg-kuvassa oli vain tassu. Juuri tuolla kertaa olisi alkanut kasvuhäiriö nähty ensimmäistä kertaa, mutta nyt diagnoosin tekeminen viivästyi kunnes halusin käydä näyttämässä Sällin jalkaa uudelleen eläinlääkärille koska se oli mielestäni oudon väärä…

Kun rtg-kuvista todettiin kyynärluussa kasvun pysähtyneen, tehtiin Sällille ulnan osteotomia. Se tarkoittaa että kyynärluusta leikattiin pätkä pois jotta normaalisti kasvava värttinäluu saisi mahdollisuuden kasvaa pituutta vapaasti ilman kasvunsa lopettaneen kyynärluun jarrutusta. Diagnoosin tehnyt eläinlääkäri oli eniten huolissaan Sällin kyynärnivelestä, sillä vääntyvä värttinäluu, mikä taipui kuin jousen kaari, rasitti niveltä koko ajan enemmän ja enemmän. Kaikista kammottavin skenaario olisi voinut olla että kyynärnivel olisi mennyt rasituksesta rikki.

Nuorena ja kasvavana koiranpentuna Sälli toipui tästä leikkauksesta nopeasti. Koko etujalka jäi kuitenkin varsin vääräksi, sillä eihän osteotomia korjannut sitä luun vääntymää, mikä oli jo ehtinyt tulla. Se vain vapautti värttinäluun ettei se kasvaisi enää enemmän kaarelle. Tämän vuoksi leikannut ell ehdotti suoristusleikkausta, mihin suostuinkin koska jalka oli todella vänkyrä. Sälli sai lähetteen Yliopistolliseen Eläinsairaalaan Helsinkiin ja suoristusleikkaus tehtiin siellä. Tässä leikkauksessa vuorostaan värttinäluu katkaistiin, siitä poistettiin pala (suoristettiin mutkaa) ja tuettiin metallilevyllä. Kasvana koirana Sälli toipui tästäkin leikkauksesta nopeasti ja katkaistu kohta jalassa luutui umpeen. Vaikeinta oli pitää vilkas ja touhukas koiranalku totaalilevossa heti operaation jälkeen.

Kun sitten kontrollikäynnillä saimme lopulta luvan aloittaa liikunnan ja jalan kuntouttamisen, tuntui kuin valtava taakka olisi pudonnut harteilta. Sälli sai fysioterapeutilta hierontaohjeita ja lihasten ja kunnon kasvattamisen hoidimme metsälenkeillä. Vaihtuva ja epätasainen kävelyalusta, sekä tasapainoilu metsämaastossa saikin Sällin olemattomiin haihtuneet jalan lihakset kasvamaan nopeasti. Vielä oli kuitenkin yksi leikkaus edessä ja se oli myöhemmin samana vuonna tehty metallisen tukilevyn poisto. Tämän jälkeen eläinlääkäri- ja leikkausrumba olikin sitten ohi, reilu vuosi siihen kaikkinensa meni. Tuo aika oli hyvin, hyvin raskasta, enkä voi väittää että Sällin hoito olisi tullut mitenkään halvaksi. Meitä kun huono onni vainosi oikein urakalla alusta asti, niin jouduin maksamaan kaikki kulut omasta pussistani sillä varvasmurtuman tapahtuessa ei Sällin vakuutus ollut vielä ehtinyt tulla voimaan. Otin sille vakuutuksen silloin kun hain sen Suomeen ja vakuutuksen ottamisesta kesti kaksi viikkoa ennen kuin se tuli voimaan ja tuo valitettava onnettomuus ehti sattua varmaan paria päivää ennen vakuutuksen voimaantuloa. Näin jälkikäteen ajatellen olen monesti miettinyt oliko mitään järkeä lähteä koko rumbaan sen stressaavuuden ja kalleuden vuoksi, mutta kun koirasi loukkaantuu äkillisesti ja yksi tilanne johtaa toiseen ja tärkeimmät päätökset hoidosta on tehtävä käytännössä siinä ja nyt, niin eipä sitä varmaan kovinkaan moni jätä tekemättä kaikkea mitä tehtävissä on.

Sälli kuntoutui vastoinkäymisistään sen verran hyvin, että kävimme pyörähtelemässä jonkin verran myös näyttelykehissä. Alun kangertelun jälkeen se saikin sertinsä varsin nopeasti kasaan, kolmessa peräkkäisessä näyttelyssä, kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Muutama ulkomaan reissukin sen kanssa tehtiin: Viroon, Puolaan ja Ruotsiin. Etelään suuntautuneet matkat olivat menestyksekkäitä, tuomisina sertit ja cacibit sekä kaupan päälle voittajatittelit, mutta kun matkustimme Ruotsiin, oli operoitu jalka alkanut taas jo hieman vaivaamaan ja tuomisina oli EVA lievän ontumisen takia, arvostelu muutoin oli erinomainen. Mutta tärkeintähän näillä reissuilla oli mukava ja iloinen matkaseura, olisin voinut lähteä vaikka ilman koiraa. Varsinkin Jällivaaran reissua muistelen vieläkin naurussa suin, oli ajoittain sen verran extreme-kokemus meille “etelän hedelmille”!

Kolmevuotiaana jalka – tai oikeammin vioittunut kyynärpää – alkoi vaivata Sälliä ja siihen olikin tullut nivelrikkomuutoksia joita lääkittiin. Kuitenkin säryt alkoivat pian olemaan sen verran ikäviä että ne rupesivat vaikuttamaan Sällin käytökseen. Siispä jouduin tekemään sydäntäraastavan päätöksen ettei Sällin tarvitsisi enää kärsiä kivuista ja päästin sen ikiuneen hieman vajaa neljävuotiaana.
Niin vaikeaa ja raskasta kuin yhteinen lyhyt elämämme Sällin kanssa olikin ja vaikka se ei ollut luonteeltaan ihanteellisin mahdollinen islantilainen, se sai kuitenkin minut rakastumaan tähän rotuun syvästi. Aina ei tarvitse olla täydellinen, riittää kun maailman paras oma itsensä!

Jalan hoitohistoria eläinlääkärikäyntien mukaan:

25.7.1996 Oikean etujalan varvas murtunut
2.8.1996 Kontrolli, paketin vaihto
13.8.1996 Kontrolli
16.8.1996 Siteen uudelleen laitto (irronnut)
26.8.1996 Murtumakontrolli
10.9.1996 Jalkakontrolli – rannetuki
17.9.1996 Jalkakontrolli
23.9.1996 Ulnan osteotomia
28.10.1996 Kontrolli
16.12.1996 Kontrolli
7.1.1997 Jalan kuvaus ja näyttö Yliopistollisessa Eläinsairaalassa
30.-31.1.1997 Jalan leikkaus Yliopistollisessa Eläinsairaalassa
6.2.1997 Siteen vaihto
14.2.1997 Tikkien poisto, siteen vaihto
24.2.1997 Kontrolli rtg
14.4.1997 Ulna kontrolli
20.10.1997 Levyn poisto
22.10.1997 Haavan ompelu (repinyt tikit auki)
3.11.1997 Tikkien poisto

salli_23_5_99-1024x700-normal.jpg