Fi Tva BH Tunturiketun Fagur

Kuvissa ikää 2kk ja 12v.

Aake valikoitui pentueesta minulle koska se oli ns. alfapentu. Se syntyi camelbootsit jalassa ja jo pentulaatikossa kulki omia polkujaan ja oli pentueen kingi, eikä selvästikään ollut lukenut yhtä ainoaa pentuopasta josta olisi selvinnyt miten koiranpennun kuuluu käyttäytyä. Aake eleli tyytyväisenä ja itseriittoisena omissa maailmoissaan ja kun se vaikkapa metsässä lähti omille teilleen ja minä menin piiloon odottamaan että se hätääntyisi ja tulisi etsimään, niin turha toivo. Aake ei hätääntynyt eikä tullut etsimään, se tuli sitten kun sitä huvitti (jos tuli ollenkaan) ja silloinkin asenteella kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se ei hakenut kontaktia, ei seuraa, ei tervehtinyt rodulle tyypillisesti onnesta soikeana ja se tuntui havahtuvan ihmisen läsnäoloon lähinnä ruoka-aikaan. Vaikka Aake ei enää vanhemmalla iällä ole noin oman tien kulkija, on se yhä islantilaiseksi hyvin itsenäinen omien latujensa hiihtäjä.
Noin puolivuotiaana alkoivat Aakella hormonit hyrräämään ja se ryhtyi päättäväisesti pyrkimään laumamme johtajakoiraksi ohi Reetun. Reetu ei luonnollisestikaan ollut samaa mieltä ja siitä alkoikin kuukausia kestänyt nokkapokka ja rähinä, joka päättyi vasta kun Aake kastroitiin 1v3kk iässä. Ennen leikkausta Aake oli Reetun “iholla” 24h ja se alkoi jopa merkkailemaan sisälle kun ihmisiä ei ollut paikalla. Se oli hyvin stressaavaa aikaa kaikille osapuolille, myös Aakelle itselleen ja kastraatio olikin oikea ratkaisu ja tilanteen laukaiseva asia. Aake oli tuossa vaiheessa muutoinkin hieman hankala koska sillä oli tapana murista kun sitä vaikkapa harjasi, joten elämä ei ollut sellaisen kireän ja dominoimaan pyrkivän pojanklopin kanssa mitenkään ihanaa. Vaikka Aaken käytös on parantunut huomattavasti – nykyään se on kuin eri koira – joutuu jokapäiväisessä elämässä kuitenkin yhä ottamaan huomioon sen, että Aake on lauman “wannabe” joka tilaisuuden tullen pyrkii kokeilemaan Reetua. Jos esim. toinen pojista pääsee lenkille ja toinen jää kotiin, niin kotiin palatessa, eteisessä, Aake jäykistelee ja kartoittaa tilanteen, josko nyt olisi tilaisuus. Tai poikien keskinäinen leikkiminen muuttuu helposti Aaken osalta valtataisteluksi.
Vaikka elämä Aaken kanssa ei ole aina ollut ruusuilla tanssimista, on se ollut varsin opettavaista. Olen oppinut paljon mm. johtajuudesta ja miten sen kanssa pelataan henkisellä tasolla. Onneksi Aake käyttäytyy kunnon raggarin tavoin; kun sen kunnioituksen on saavuttanut se ei kyseenalaista sinua missään tilanteessa. Itse asiassa Aaken arkitottelevaisuus on yhtä hyvä, ellei parempikin kuin Reetulla.

Kun yhteistyö Aaken ja minun välillä alkoi osoittamaan sujumisen merkkejä, tuli toko luonnollisesti mukaan kuvioihin. Aluksi kyse oli perushallittavuudesta, eikä koemielessä ollut tavoitteena kuin alokasluokan läpäiseminen. Mutta kun homma alkoi sujumaan ja tuloksiakin saavutettiin, piti tavoitteita alkaa rukkaamaan asteittain ylöspäin. Ahkeran työmme kruunasi elokuussa 2007 saavutettu tva-arvo, toisena islantilaisena Suomessa.
Pentuna harrastimme myös jäljestystä, josta siirryimme hakuun. Ajan puute asetti kuitenkin omat vaatimuksensa ja päätin keskittyä yhteen asiaan kunnolla, eikä kaikkeen joten kuten. Näin tokosta tuli leipälaji. Aakelle tyypillinen piirre on että jotkut asiat se omaksuu todella nopeasti ja joitakin asioita pitää jauhaa kerta toisensa perään ja siltikin tuntuu ettei se sisäistä jutun juonta. Se on hyvin eri tyyppinen koulutettava kuin Reetu ja sen toimintatavat ovat erilaiset, mutta sehän on vain hyvä! Tosin sillä on epäkiitollinen asema seurata Reetun jalanjäljissä, koska en aina muista itsekään arvostaa niitä valtavia edistysaskeleita mitä se on ottanut, muista ihmisistä puhumattakaan.

Vaikeinta Aaken kanssa on ollut pitää sen keskittyminen koko ajan koulutuksessa. Se on hyvin reaktiivinen ja ohi pyrähtävä pikkulintukin vie sen huomion; mikään lähistöllä tapahtuva asia ei jää siltä huomaamatta. Onneksi asioihin reagointi on vähentynyt valtavasti sinnikkään koulutuksen myötä. Vielä voittajaluokassa kisatessamme Aake saattoi yhtäkkiä heittäytyä taivaanrannanmaalariksi ja ihmetellä kädet selän takana maailman menoa, eikä siinä silloin auttanut vaikka olisin heittänyt kärrynpyöriä kilo hookoon blöötä kourassa. Se saattoi vaikkapa kesken noutoliikkeen lähteä ohi leijuvan lehden perään ja unohti mitä pitikään tehdä. Kaverini totesikin naureskellen seuratessaan Aaken treeniä, että sen työmoraali on vähän kyseenalainen. Onneksi työmoraali on noussut hurjasti ja nykyään Aake tekee annetut tehtävät parhaansa mukaan.