Koska takana on huonosti nukuttu yö Skutin voidessa jälleen pahoin, en jaksa tehdä mitään sen ihmeempää treeniä. Olen ottanut kaukoja sisällä lähietäisyydeltä ja päättänyt että Aakekin saadaan peruuttamaan :). Reetu esitti jotain omia kuvioita, se pyöri ja kieri välillä, teki kyllä seiso-istu-maahankin. Sinnikyys palkittiin ja Aake otti kuin ottikin pienet sipsuttelut taaksepäin - no, rehellisesti se vain siirsi hieman tassujaan taakse. Tämän kun saisi siirrettyä ulos ja täydelle matkalle, mutta pessimistisesti uskon että se on helpommin sanottu kuin tehty. Åke on Åke vaikka voissa paistaisi ja juuri siksi niin ihanan raivostuttavan haasteellinen.

Skutille on nyt sitten varattu aika eläinlääkärille. Mennään keskiviikkona ihan yleiseen terveystarkastukseen tuon pahoinvoinnin takia ja samalla todennäköisesti haluan läpivalaisun saadakseni varmuuden ja mielenrauhan ettei kasvainta sisuksista löydy.