Tänään puolilta päivin oli niin upea auringonpaiste, että tautia uhmaten lähdin Aaken kanssa pidemmälle lenkille. Ensin päästeltiin suurimmat höyryt pois metsässä keppiä heitellen ja kotia kohden palatessa pysähdyttiin Männäisten tuvan hulppean kokoiselle pihalle (varmaan 10 x 20 m...) harjoittelemaan askeleita ja vähän seuraamista. Tänään homma suijui paremmin kuin aiemmilla kerroilla, vasemmalle siirryttäessä Aake kyllä otti etäisyyttä -> siirtyi reilusti edelläni, mutta palasi suht tiiviisti sivulle heti kun pysähdyin. Kun ollaan nopealla tempolla tehty paljon siirymisiä ja käännöksiäkin on viilattu, niin nyt Aake on alkanut pomppaamaan perusasennosta nopeasti ylös "mennään taas". Eli tähänkin pitää jälleen kiinnittää huomiota, malttamiseen perusasennossa liikkeiden tai sen osien välissä.

Idarin asennot tehtiin myös, ihan niin että tein minimaalisen lenkin Aaken taakse ja vahvistettiin asennossa malttamista. Ei arponut asentoja.