CIB & Se & Fi & Ee Mva, SEV-99, EEV-02

Ullälvas Skutla

Skuti muutti Suomeen vasta nelivuotiaana, siis kesällä 2000, kasvattajansa Lillemor Kullmanin luota Ullälva -kennelistä Ruotsista. Se oli ollut saamassa pennut kasvattajallaan, mutta ei voinutkaan enää palata sijoituskotiin omistajan sairauden vuoksi. Kasvattajallekaan se ei oikein voinut jäädä koska se ei ymmärtääkseni tullut toimeen emänsä kanssa. Sälli oli jouduttu lopettamaan saman vuoden keväällä ja kun kuulin että sen pentuesisar Skutla etsi Ruotsissa uutta kotia, olin valmis tarjoamaan sellaista luotani. En ollut aikeissa ottaa uutta koiraa vielä niin pian Sällin poismenon jälkeen, mutta tässä tapauksessa tuntui vain jotenkin siltä että näin oli tarkoitus käydä.

Olin hieman odottavalla mielellä että kuinkahan Skuti mahtaisi suhtautua ja sopeutua uppo-outoon ympäristöön ja ihmisiin, sekä uuteen kotiinsa. Minulle oli kyllä kerrottu että se oli tottunut käymään vieraiden ihmisten kanssa näyttelyissä ja se oli aina silloinkin ollut kuin kotonaan, mutta kuitenkin minua vähän jännitti. No, se oli turhaa, sillä siinä silmänräpäyksessä kun sain Skutin hihnan käteeni Tukholman laivaterminaalissa, se katsoi minua tyyliin “jaaha, lähden siis sinun mukaasi” ja niin sitä mentiin, menneitä ei paljoa haikailtu. Laivallakin ihmiset ihmettelivät kun kerroin että olin vasta muutama tunti sitten tavannut sen ensimmäisen kerran – niin nopeasti Skuti otti minut omakseen. Sama asenne jatkui kotiin päästyämmekin, jolloin se ilmoitti Reetulle yhdellä ainoalla katseella että nyt tahtipuikko siirtyi toisiin käpäliin, eikä siitä tarvinnut sen enempää keskustella. Näin jatkui reilu vuosi, mutta Skutin palattua mammalomalta Reetu kertoi sille että talossa on uusi komento ja se tyytyi siihen ja oli sinut asemassaan pahnan pohjimmaisena.

Skuti oli koira, joka oli tilanteessa kuin tilanteessa kuin kotonaan eikä sitä pienet asiat pahemmin hetkauttaneet. Vaikkei se ollut koskaan asunut lapsiperheessä, saivat lapset vetää sitä korvasta, ajaa leikkiautoilla sen selässä tai saattoipa se käydä levolle keskelle vauhdikkainta leikkiäkin, mikä ei tuntunut sen unta häiritsevän, melkeinpä päinvastoin. Skuti oli varsin ihastuttava pakkaus joka tuntui kärsivän kroonista hellyyden puutetta ja jos siltä olisi kysytty niin sitä olisi pitänyt olla koko ajan rapsuttelemassa ja pitämässä hyvänä. Söpöä olemustaan hyväksikäyttäen Skuti osasikin taitavasti kerjätä silityksiä vierailta.

Yhteiselomme alussa oli vaikein asia opettaa Skutille ettei kaikkea liikkuvaa saanut ajaa takaa, eikä jokaista vastaantulevaa koiraa tarvinnut kohdella arkkivihollisena. Työlästä se oli, mutta vähitellen alkoi hyvää tulosta syntymään hitaasti mutta varmasti. Olen hyvin ylpeä meistä molemmista että onnistuimme opettelemaan uudet tavat, sillä jatkossa jopa suuret pörisevät autot saivat ajaa rauhassa ohitse – joitain yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta. Ongelmana oli koko Skutin elinajan se, että se kuvitteli koko lähikorttelin olevan vain ja ainoastaan sen reviiriä, eikä katsonut oikein suopeasti alueella liikkuvia vieraita koiria. Tämänkin pulman hallitsemisessa olimme jo saaneet hyviä tuloksia aikaiseksi, kunnes Skutin kimppuun hyökkäsi pihallamme koira joka rei’itti sen silmänympäryksen, minkä jälkeen se suhtautui jälleen hyvin epäluuloisesti vastaantuleviin koiriin. Tuon purematapauksen jälkeen aloin käymään Skutin kanssa agilityssa, jotta se oli säännöllisesti tekemisissä toisten koirien kanssa ja huomasi ettei kaikki koirat halua purra sitä. Agility oli Skutin oma spesiaaliharrastus, jossa se oppi tulemaan toimeen jopa suuresti inhoamiensa kääpiökoirien kanssa – ainakin joidenkin yksilöiden – lisäksi se ei enää häiriintynyt toisten koirien riehumisesta ympärillä läheskään niin paljoa kuin ennen. Eikä suinkaan vähäisin hyöty ollut se, että minä sain lisää uskoa ja itseluottamusta Skutin kanssa toimimiseen, sillä ne olivat välillä olleet koetuksella. Tottelevaisuuskoulutusta Skutin kanssa harrastettiin kotitarpeiksi, kokeisiin en sen kanssa koskaan osallistunut. Vanhemmiten koulutuksen merkitys aktivointina kasvoi, sillä aivojumppa piti vanhenevan mummelin pirteänä.

Herttaisesta persoonastaan huolimatta Skuti oli koira, joka otti helposti ohjat omiin käpäliinsä tilanteissa jotka se koki uhkaaviksi, ellei se ehdottomasti luottanut ihmisen pystyvän hoitamaan tilannetta. Varsinkin vieraita koiria kohtaan se oli sen verran epävarma, että homma muuttui helposti rähisemiseksi. Kynnys aleni vielä jos sen ”aikamiespoika” Aake oli mukana ja tämän vuoksi Skuti ja Aake ulkoilivatkin päiväaikaan tehtävät hihnalenkit erikseen. Metsälenkeille toki mentiin koko porukalla.

Skutilla on ollut kaksi pentuetta, joista ensimmäinen Ruotsissa Ullälva kennelissä ja jälkimmäinen on Tunturiketun F-pentue.
Skuti oli yhteisomistuksessa Riitta Lumiluodon, kennel Tunturiketun, kanssa.

Terveysasiaa mitä ei KoiraNetissä näy:

Viimeisimmässä silmätarkastuksessa oli jo hieman näkyvissä vanhuuden mukanaan tuomia muutoksia, nukleaari skleroosi oli diagnoosi.
Skutin sydän kuunneltiin useasti epävirallisesti, eikä sivuääniä kuulunut.
Skutilta leikattin pois pieni kasvain oikeasta kintereestä 14.11.2006.
Skuti nukutettiin ikiuneen 12.8.2010 maksasta löytyneen kasvaimen vuoksi, 14 vuoden ja 3 kuukauden iässä.

Kiitos Skuti kaikesta!