Tänään tuli myös testattua Aaken tottelevaisuus ihan toden teolla. Olimme lenkillä radanvarren pellolla, pojat irti ja itse puhuin puhelimeen. Yhtäkkiä pojat pinkaisevat juoksuun ja kesti hetken ennen kuin tajusin että niiden edellä juoksee rusakko - ja tietysti radalle päin. Huusin poikia pysähtymään ja Reetu tekikin niin heti ja palasi luokseni. Aake sen sijaan jatkoi matkaansa korvat lukossa - tai niin luulin - mutta kun sille vielä muutaman kerran iloisesti huikkasin jotain sen tyylistä kuin "Aake, täällä!" "Aake, seis!", niin ihme ja kumma, se pysähtyi ja lopetti rusakon ajamisen ja palasi luokseni! Juma, tämän asian vuoksi on koko kuuden vuoden työ kannattanut. Aake pysähtyi täydestä rusakkojahdista, ihan tuosta noin vain! Kyllä se on tva-tittelinsä ansainnut!
Tämä vielä todistettiin hetken päästä uudelleen todeksi, kun jonkun matkaa kuljettuamme toinen rusakko säntäsi liikkeelle nenämme edestä. Vastakynnetty pelto hidasti sen verran Aaken menoa, että se jätti takaa-ajon jo toisella huudollani. Jihuu, hienoa Aake!