Joo, en todellakaan ole ollut erityisen ahkera tällä saralla... Kouluttamiset ovat jääneet vähiin - sekä Aaken kohdalla että ryhmien vetämisen osalta. Syykin kun on aika ilmeinen . Valitettavasti olen joutunut myös kieltäytymään useasta kutsusta liikkeenohjaajaksi, mikä tietysti hieman harmittaa sekin, mutta elämä on. Nyt keskitytään muihin kuin koira-asioihin vähän aikaa ja katsotaan sitten vieläkö tuosta pian-eläkeläisestä-Aakesta on harrastuskaveriksi vai saako se jatkaa kotivahdin roolissaan.

Joitain kertoja ollaan Aaken kanssa käyty Raumalla "treenailemassa" mutta niistä en ole katsonut aiheelliseksi kirjoitella tänne, sillä ne ovat sitä samaa vanhaa; kunhan tehdään jotain tai ollaan edes tekevinämme. Tulevan kevään/kesän aikana kommentointi tänne jäänee vähäiseksi, yritän kuitenkin saada muutaman rivin kuulumisiamme jossain välissä raapustettua.

Koirien tämän hetken kuulumisista sen verran että Aake mennä porskuttaa ja kovasti sillä tuntuu olevan kevättä rinnassa eli jokakeväinen pikkulintujahti saa pihalla sen pään pyörälle. Peippoja, rastaita sun muita kun pomppii sen omalla pihalla ihan sen nenän edessä - ettäs kehtaavat! Ja oravakin vielä.

Skuti on mitä on, välillä päänuppi on hyvinkin toimiva, mutta välillä sillä iso pyörä näyttää heittävän pahemman kerran. Se kärsii selvästi dementiasta. Sen seurauksena se on kehittänyt eroahdistuksen itselleen (ei siis ole koskaan aiemmin siitä kärsinyt!), mikä on ajoittain raastavaa. Lisäksi sen pakkomielle ruokaa kohtaan on muuttunut ihan järkyttäväksi ja rehellisesti sanottuna ajoittain jopa raivostuttavaksi. Pahimmillaan sen vinkumista ruuan perään saa kuunnella monta tuntia yhteen putkeen. Lisäksi näihin huonoihin aikoihin liittyy tärinä, mikä lievimmillään on takajalkojen tutinaa, mutta pahimmillaan (kun ahdistus on korkeimmillaan) koko koira tärisee lähes kouristuksenomaisesti niin että sen hengityskin "tärisee". Lisäksi tällaisina hetkinä se näkee herkästi mörköjä eli saattaa ihan ilman näkyvää syytä pinkoa meitä pakoon ihan kuin oltaisiin tulossa pieksämään se...

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: Skutin fyysinen kunto on ikään nähden loistava. Ei mitään jäykkyyttä  tai vastaavaa, käy edelleen usean kilometrin lenkkejä lähes päivittäin, maahan meno ja sieltä nouseminen käyvät hissinä eli suorilta jaloilta alas ja ylös jne. Mutta kuitenkin, Mamma täyttää ensi kuussa 14v ja huonoina hetkinä väkisinkin mieleeni nousee myös se viimeinen asia...