Rimma muutti meille helmikuussa 2011 kasvattajansa ja omistajansa Lumiluodon Riitan luota Kerimäeltä. Skuti oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin ja Aake, joka oli elänyt koko ikänsä emänsä (ja isänsäkin) kanssa, vaikutti niin reppanalta jäätyään ensimmäistä kertaa elämässään ilman koiraseuraa, että päätimme sen tarvitsevan kaverin kotiin. Elämäntilanteestamme johtuen en missään tapauksessa halunnut pentua, joten etsintä suuntautui uutta kotia etsivään aikuiseen islantilaiseen.
Luonnollisesti olin yhteydessä Aaken kasvattajaan Riittaan, joka sitten yllätyksekseni tarjosi kotonaan asuvaa 8-vuotiasta Rimmaa meille. Kovin kauaa ei meidän tarvinnut asiaa miettiä, joten eipä aikaakaan kun Rimma muutti tänne Laitilaan puoliveljensä Aaken eläkeläisseuraksi.
Luonteeltaan Rimma on hyvin pehmeä ja ajoittain suorastaan nöyristelevä ihmistä kohtaan. Toisaalta se ei arkielämässä pelkää asioita sen enempää kuin joku toinenkaan koira. Tästä hyvänä esimerkkinä olkoon se, että vain noin kuukauden päivät meillä asuttuaan lähdimme käymään Turussa. Siellä Rimma joutui mm. liikkumaan maanalaisessa parkkihallissa ja kävi vauvan päiväunien mittaisella kävelylenkillä aivan Turun ydinkeskustassa. Koko kaupunkireissun se meni aivan kuten olisi elänyt koko elämänsä siinä keskusta-alueella. Sitä ei häirinnyt tai pelottanut yhtään että se joutui ajoittain hyvinkin ahtaalle kulkiessaan ihmismassojen jalkojen seassa tms.
Yksi Rimman luonteen ihanimpia puolia on se, että se kuuluu siihen islantilaisten vähemmistöön (ainakin oman kokemukseni perusteella) ettei se lainkaan välitä vastaantulevista koirista – puhumattakaan että se haukkuisi niille. Toki jos sen antaa, niin se menee tervehtimään muita ystävällisesti ja alistuvasti ja tulee toimeen kaikkien kanssa mikäli se on siitä kiinni. Kun se sitten on tarkastanut mikä toinen on miehiään tai naisiaan, sen kiinnostus loppuu ja se jatkaa omia nuuskuttelujaan. Jos vastaantulija rähisee niin silloin Rimma hieman paineistuu ja se alkaa vinkumaan, muulloin siitä ei ohitustilanteissa ääntä lähde. Tämän ihanan taidon se on myös opettanut Aakelle, joka oppi vastaantulijoille rähisemisen emältään Skutilta. Koska Rimma ei rähise tai edes hauku, ei tee sitä Aakekaan. Aina ei käy niin että huonot tavat opetetaan kaverille.
Rimma on luonteeltaan sellainen että se on ihanteellinen “vain” perhekoira, mutta tavoitteelliseen harrastamiseen olisi kovempi ja vähemmän nöyrä koira parempi – mutta tämä on vain minun mielipiteeni!
Rimmalla todettiin loppuvuodesta 2013 iän mukanaan tuoma munuaisten vajaatoiminta ja tein silloin päätöksen että mikäli tilan eteneminen ei pysähdy tehtävissä olevilla keinoilla (siis ruokavaliolla) päästän sen pois ennen kuin sen vointi heikkenee ja se joutuu kärsimään. Tämän raskaan päätöksen eteen jouduin huhtikuussa 2014.
Kiitos Rimma, olit oiva seuraneiti meille ihmisille ja Aakelle!
