Kun taitaa olla ensimmäinen viikonloppu koko kesänä, jolloin ei ollut ohjelmassa mitään menoja ja ollaan pysytty kaupungissa, ajattelin vielä aamulla herätessäni että tänään treenataan kahdesti, aamu- ja iltatreenit. Ja pah. Lähdettiin taas käymään ensin "pienellä" metsälenkillä joka venyi useamman tunnin mittaiseksi, joten se niistä treeneistä. Katsastin metsässä vähän tulevaa sienitilannetta ja mukaan tarttui myös muutama kanttarelli. Reetu kun pitää kaikenlaisesta etsimisestä, meinasin että tehdään viiden minuutin pikakurssi kanttarellien etsimisestä, mutta totesin ettei Reetusta ollut pikakurssilaiseksi, sen mielestä kun kanttarellit oli tosi hyvän makuisia...
Jotta voisin sanoa treenanneeni edes jotain, laitoin kotona koko poppoon paikalla makuuseen olohuoneeseen ja sillä aikaa laitoin koirille ruuat ja kastelin kukat. Aikaa kertyi 8 min. Jopa Skuti malttoi maata hiljaa, tosin metsälenkin jälkeisellä väsymyksellä saattoi olla vaikutusta asiaan.
Kävin käskyttämässä pojat istumaan ja jatkettiin näin 3 min. Vapautin tästä syömään.
Pojat olivat tosi lähekkäin, väliä oli varmaan puoli metriä. Käskytin Reetun aina ennen Aakea ja olipa hienoa huomata että ollessani Reetun sivulla (olin siis samalla Aaken vasemmalla sivulla) ja käskyttäessäni sitä, ei Aake reagoinut siihen.